tiistai 4. maaliskuuta 2014

Minä en ole hiukseni

Minä en ole: 
journalisti
bloggaaja
malli
tytär
sisko
koululainen
valmistumassa. Minä en ole mitään ennen kuin olen jotain.

Tulevaisuuden suunnitteleminen tuntuu yhtä pahalta kuin sen odottaminen. Mikä minusta tulee isona? Aikovatko ihmiset lukea minun blogikirjoituksiani? Ja monta muuta kysymystä, millä piinaan itseäni päivittäin, koska minulla on erityisen ärsyttävä tapa yliprosessoida ja analysoida kaikkea. Yksinkertaisesti: ajattelen liikaa. 

Joskus minusta tuntuu, ettei minun pitäisi kirjoittaa vakavia blogikirjoituksia, koska sitä seuraavalla kirjoituksella on aina korkeampi ja korkeampi kynnys ylittää (viittaan tällä minun edelliseen "Laiha" kirjoitukseen). Siitä tuli niin paljon hyvää palautetta, etten tiennyt miten reagoida asialle. Ensin olin hyvin yllättynyt. Sitten minä en osannut keksiä erilaisia sanoja ja tapoja miten sanoa kiitos, kun niin moni ihminen oli itse nähnyt vaivaa kommenttiensa kirjoittamiseen. Sen jälkeen ajauduin henkiseen mustaan aukkoon. En osannut jäljitellä tuota huomiota. En osannut arvostaa omia ideoitani blogikirjoituksen aiheiksi, joten hylkäsin ne heti. 

En halunnut tavallaan jäljitellä mitään, koska minusta vakavat kirjoitukset olivat liian "journalistimaisia". Enkä minä ole journalisti. Tarkemmin ajateltuna, minä en ole edes bloggaaja. Kirjoitin ajatuksiani nettiin ja en edes kirjoittanut pariin kuluvaan viikkoon mitään. En päivittänyt sitä pienen pientä lukijayleisöäni, jotka nauttivat bloggauksistani, väliäkö sillä minkä luontoisia ne kyseiset aiheet ovat. Minä en oikeastaan ole hirveästi edes mitään. -Kuulostaa monimutkaiselta, mutta yksinkertaistettuna: olen ihminen. 
Olen eksynyt nuori ihminen, jota ärsyttää tietämättömyys. En tiedä huomisesta mitään, taikka ensi vuoden tapahtumisista. En tiedä mitä haluan tehdä isona. Mutta kiitos poikaystävälleni, minun ei tarvitse tietää kaikkea. Hän muistutti minua siitä, että minun pitää nauttia kaikesta mitä teen ja jättää murehtiminen huomiselle. Väliäkö sillä edistynkö urallani josko huomenna tai en? Kunhan olen onnellinen. 
Joten tästä lähtien kirjoitan asioista mistä oikeasti nautin. Enemmän ehkä henkilökohtaisia asioita, kuten se "Laihuliini" kirjoitukseni. Haluan kirjoittaa tämän tyyppisiä asioita, koska en ole päässyt asioiden yli (vielä) ja teidän avulla, ehkä voin vihdoin päästäkin. Tuon hitti-kirjoituksen jälkeen te avasitte niin monia ovia. Jaoitte kokemuksenne ja aloititte ristiriitaisen keskustelun. Minä haluan inspiroida ja purkaa näitä omia ajatuksiani tänne gigabittien maailmaan. 

Tässä ensimmäiset avautumiseni:

Minä en ole tytär tai pikkusisko, koska en ole saavuttanut heille vielä mitään. Olen heille niin paljosta velkaa ja haluan tuottaa heille lisää iloa ja turvaa.
Minä en ole malli, koska en tuota unelmillani pysyvää ja jatkuvaa tuloa (vielä). Tällä hetkellä toimin freelancer-mallina ja minä olen työtön.
Minä en ole koululainen, koska en fyysisesti käy koulua. Tuskin edes opiskelen kotona, eikä se ole mikään ylpeydenaihe. Vaikka en voi sille mitään, sillä se ei ole minun tahdostani kiinni, vaan jostain muusta. Mutta en voi olla henkisesti ruoskimatta itsetuntoani siitä.
Minä en ole  valmistumassa. Selitys löytyy yläpuolen riviltä. Vaikka kaikki muut ikätoverini ovat, minä en ole valmistumassa vielä pitkään aikaan opintojeni suoritusten takia.

Kuten huomasitte; minä en ole mikään noista asioista, enkä todellakaan ole hiukseni. Vaikka joskus minusta tuntuu, että olen. Instagram-nimeni on @thegirlwithcurls , luonnonkiharaiset tytöt kysyvät minulta hiustenhoito-neuvoja, minä käytän pakkomielteisen paljon aikaa (PÄIVITTÄIN) hiusteni hoitoon ja puhun hiuksistani aina tilaisuuden tullessa, taukoamatta. Tästä kaikesta huolimatta, minä - en - ole - hiukseni. Minä olen kaikkea muuta kuin hiukseni, mutta siitä me otamme yhdessä (täällä blogissa) selvää. 

Kiitos.

xxx, Mayam








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti